Tänä päivänä esiintyi myös kumpupilviä, mutta kylmässä ja voimakkaassa pohjoistuulessa lähellä itäistä matalapainetta osa kumpupilvistä kehittyi kuuropilviksi asti iltapäivällä. Merituulta ei ollut tässä tilanteessa. Kuvassa oli yhden tällaisen kuuropilven yläosa. Sade tuli kokonaan lumena tai lumirakeina; päivän ylin lämpötila oli -2,1 astetta. Tällaiset kuuropilvet olivat kuitenkin lähestyvän kevään merkki, sillä em. termiikki vaikutti jo kuuropilvien korkeuteen ja esiintymiseen niitä voimistavasti. Kuvauksen myöhäinen iltapäivän ajankohta paljasti myös valon lisääntyneen. Näin kylmässä ilmamassassa ko. pilvet olivat silti vielä varsin matalia eivätkä ollenkaan vielä tornimaisia ja kumpuosiltaan kukkakaalimaisia, kuten kesällä. Niinpä nämä kuuropilvet muistuttivat lähinnä vain hieman pullistuneita kumpukerrospilviä. Kuva on otettu Espoon Tapiolassa etelätaivaalle. Säätilanne: valitse 20.3.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
During this day the cumulus clouds appeared as well, but in the cold and strong northerly wind near the eastern low pressure part of the cumulus clouds evolved into cumulonimbus clouds in the afternoon. There was no sea breeze in this situation. In the picture there was a top of the one this kind of cumulonimbus or showercloud. The precipitation came entirely in the form of snow or snowy hale; the maximum temperature was -2,1 C. However these kinds of cumulonimbus clouds were a sign of nearing spring, because the thermal column of the air affected allready to the height and to the appearance of the cumulonimbus clouds as making them stronger. The late afternoon moment of the photoshoot revealed, that the light had also increased. In this kind of cold air mass these clouds were rather low though and not yet towerlike and cauliflowery in the cumulus parts at all like in summer. So these showerclouds resembled mainly just a little flatulent stratocumulus clouds. The picture is taken in the district of Tapiola in Espoo towards southern sky. Weather condition: choose 20.3.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Helsingin Puistolan säätilasto maaliskuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in March 2006.
Flickr 1 Flickr 2
0 Comments:
Post a Comment
<< Home