Etelä-Suomen ylle oli kuvan tilanteeseen mennessä jo edellisenä päivänä tullut pieni matalapaine lounaasta. Se toi mukanaan helteistä ilmamassaa välittömästi Suomen etelä- ja kaakkoispuolelle. Lähimmillään ko. ilmamassa oli edellisenä päivänä ja yöllä. Tällöin ilmamassan pohjoisrajalla eteläisessä Suomessa oli rintamavyöhyke sateineen. Kyseessä olleen lämpimän rintaman eteläpuolella ollut helle jäi tulematta, koska matalapaineen ympäri kiertynyt viileämpi ilmamassa työnsi helleilmaa syrjään lännestä ja Etelä-Suomen yllä ollut rintama muuttui sen myötä okluusiorintamaksi. Kuvan tilanteessa okluusiorintama oli jo tämän paikan (Tapiola, Espoo) pohjoispuolella, mutta vielä vallitsi matalapaineen keskusalueen tyyni tilanne, jossa ilmamassa oli kosteaa (ilmassa oli utua ja paikoin sumuakin) ja melkein saapuneen helleilmamassan takia vielä melko lämmintäkin; yön alin lukema oli +12,9 astetta. Aamun jälkeen alkoi kuitenkin vaikuttaa kuivempi ja viileämpi länsituuli, jonka takia pilvien vähenemisestä huolimatta iltapäivän ylin lämpötila oli vain +18,4 astetta. Kuvassa nähdään sumupilviä kuvattuna kohti etelätaivasta. Sumupilvet ovat kesälläkin hyvin samankaltaisia kuin talvella, mutta erona talveen oli esim. tässä tilanteessa sumupilvien yläpuolella olleet pilvet. Kumpukerros- ja aluksi sade- ja kuuropilvetkin olivat lämpimän ilmamassan takia vaihtelevasti konvektiivisia eli kokkareisempia, värikkäämpiä ja paikoin tummempia kuin talvella. Tällöin niiden olemukset vaikuttivat myös sumupilvien näkymiseen; kuten kuvassa nähdään, niin ylemmät pilvet toivat sumupilviin talvea voimakkaammin muotoja ja tummuuseroja esille tilanteen udusta ja heikosta sumustakin huolimatta. Iltapäivällä vallitsivat lähinnä kumpukerros- ja kumpupilvet, joiden konvektiivisuus oli aamua paljon heikompaa. Säätilanne: valitse 28.6.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Until the situation of the photo there had been arrived a low pressure from the southwest over southern Finland allready during the previous day. That brought hot air mass immediately to the southern and southeastern side of Finland. This air mass was the closest during the previous day and at night. At that time in the northern edge of the air mass there was a frontal zone over southern Finland with its rain. The hot air in the southern side of the warm front in question didn't arrive, because a cooler air circulated around the low pressure pushed the hot air aside from the west onwards and the front over southern Finland became an occluded front due to that. In the situation of the photo the occluded front was allready in northern side of this place (Tapiola, Espoo, Finland), but there prevailed yet a calm condition of the low pressure's center area, where the air mass was humid (there was haze and locally also fog in the air) and due to the allmost arrived hot air rather warm as well; the lowest reading of the night was +12,9 C. However after the morning there started to affect a drier and cooler westerly wind, which caused the maximum temperature of the afternoon to be only +18,4 C despite a decreasing of the clouds. In the picture we see stratus clouds photographed towards southern sky. The stratus clouds are very similar also in summer as in winter, but as a difference compared to winter for example in this situation there were clouds above the stratus clouds. Stratocumulus and at first also nimbostratus and cumulonimbus clouds were variably convective due to the warm air mass and they were in other words more lumpy, colourfull and locally darker than in winter. Therefore their appearances affected also to the appearing of the stratus clouds; as we see in the picture the upper clouds brought shapes and grades of darkness more strongly to the stratus clouds than in winter despite haze and slight fog as well in the situation. In the afternoon there prevailed mainly stratocumulus and cumulus clouds, which convectiveness was much lesser than in the morning. Weather condition: choose 28.6.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Helsingin Puistolan säätilasto kesäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in June 2006.
Flickr 1 Flickr 2
Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 500,7
0 Comments:
Post a Comment
<< Home