Myöhemmin illalla samana päivänä verrattuna edelliseen kuvaan lounaasta ulottuneen korkeapaineen pohjoispuolitse alkoi jälleen virrata lämpimämpää ilmaa. Ilman virtaus oli kuitenkin sen verran hidasta heikon länteen kääntyvän tuulen takia, että joillakin sääkartoilla ei ollut merkittynä lämmintä rintamaa Suomen päälle. Pilvisyys oli kuitenkin kehittynyt illaksi lämpimän rintaman ylitystä muistuttavaksi, kuten yllä olevista kahdesta kuvasta nähdään ja seuraavaksi päiväksi sää lämpeni huomattavasti yli +20 asteeseen. Tässä kuvassa hahtuva- ja verhopilvet olivat voimakkaasti muuttuneet aaltopilvien ja muutenkin aaltomaisten muotojen suuntaan. Tätä havaitaan etenkin hitaissa maan pinnan ilmavirtauksissa, kun ylemmissä ilmakerroksissa tuulee voimakkaammin; syntyy ns. tuuliväännettä eri ilmakerrosten välillä ja se näkyy aalto - rullamuotoina ilmakerrosten välissä olevissa kerrospilvissä. Tässä yhteydessä aikaisemmin päivällä esiintyneet kumpupilvet olivat joko kadonneet tai muuttuneet kumpukerrospilvien suuntaan osaksi tätä pilvikerrosta. Kuva on otettu Espoon Tapiolassa etelätaivaalle. Säätilanne: valitse 15.6.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Later in the evening during the same day as compared to the previous picture along the northern side of the high pressure reached from the southwest a warmer air started to stream again. However the flowing of the air was so slow due to the weak wind turning to the west, that there wasn't warm front marked onto some weather maps over southern Finland. However the cloudyness had been evolved to resemble crossing of a warm front, as we can see from the two pictures above and in the next day temperatures warmed up signifigantly over +20 C. In this picture the altocumulus and altostratus clouds had strongly been formed into wave clouds and otherwise into undulating forms as well. This is observed especially during slow air flows of the ground surface, when in the upper air layers there is more strongly windy; a so called wind shear is formed between different air layers and it is seen as wave - reel shapes in the stratiform clouds between these air layers. In this case the cumulus clouds of the earlier day were either vanished or transformed towards stratocumulus clouds into part of this layer of clouds. The photo is taken in the district of Tapiola in Espoo towards southern sky. Weather condition: choose 15.6.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Helsingin Puistolan säätilasto kesäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in June 2006.
Flickr 1 Flickr 2
Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 325,3
0 Comments:
Post a Comment
<< Home