Saturday, July 01, 2006



Tämän illan kuvapari näyttää myös, kuinka iltarusko näkyy hyvin hahtuvapilvissä. Alempi kuva on otettu 13 minuuttia aikaisemmin samaan suuntaan samalla paikalla kuin tämä kuva. Ko. ajassa iltaruskon sävyt ehtivät kadota melko nopeasti (olivat tosin esillä n. tunnin), vaikka auringon laskukulma on Suomessa melko pieni; ilta hämärtyy siis hitaasti. Näissä kuvissa nähdään myös tämän vuodenajan valoisuus esim. juuri iltaruskon myöhäisestä ajankohdasta. Kesäpäivänseisaus oli 21.6., mutta tässä vaiheessa päivät eivät olleet pimenneet vielä niin, että sen olisi huomannut. Aurinko laski tänä päivänä esim. Helsingissä klo. 22.48. ja se nousi klo. 4.00. kesäajan mukaan. Astrologisen määritelmän mukaan keskikesä oli nyt ohi, mutta termisen eli lämpötilamääritelmän mukaan keskikesä oli vasta edessä, sillä Etelä-Suomessa kesä on keskimäärin lämpimimmillään heinäkuun loppupuolella. Siis noin kuukauden astrologisen määritelmän jälkeen. Säätilanne: valitse 1.7.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.

The photo pair of this evening shows also, how the sunset colours are appearing finely on altocumulus clouds. The lower picture is taken 13 minutes earlier than this picture and towards the same direction and in the same place. In that time the tones of sunset colours had time to vanish rather quickly (they were present about an hour though), allthough the angle of the setting sun is rather small in Finland; so the evening darkens slowly. In these pictures we see also the lightness of this time of the year for example just from the late moment of the sunset colours. The summer solstice was at the 21st of June, but at this stage days hadn't been darkened in such a way yet, that it would have been noticed. The sun set in this day for example in Helsinki at 10.48 pm and it rose at 4.00 am according to summer time. According to astrological definition mid summer was now over, but according to definition by temperatures mid summer was yet ahead of us, because in southern Finland summer is the warmest on an average in latter part of July. So about a month after the astrological definition. Weather condition: choose 1.7.2006;
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto heinäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in July 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 539,2

0 Comments:

Post a Comment

<< Home