Saturday, July 22, 2006



Tämä kuva on otettu Hämeenlinnassa myöhemmin illalla samana päivänä kuin edellinen kuva. Kuvaussuunta on kohti lounaistaivasta. Kuvassa olivat hahtuvapilvet, jotka esiintyivät tyypillisesti aikaisemmin aamulla olleen sadealueen jälkipuolella ja sen jäänteinä. Ilmavirtaukset olivat edelleen hyvin heikkoja ja siten ilmamassa Etelä-Suomenkin yllä oli hitaassa liikkeessä ja suorastaan seisoi melkein paikallaan; pilvet liikkuivat hitaasti kaakkoon. Tällainen tilanne suosii usein tällaisia laajoja vaakasuuntaisesti kehittyneitä pilvikerroksia. Tilanteen suhteellisen viileän ilmamassan takia edes iltapäivän aikana konvektiiviset kumpu- ja kuuropilvet eivät esiintyneet kunnolla. Niitä pilviä tosin oli vielä vähän näkyvissä kaakkoisella taivaanrannalla, jonne em. sadealue heikentyen siirtyi. Hahtuvapilvet ovat erinomaisia iltaruskopilviä, kuten tämän kuun 1. päivän kuvista nähdään. Tänä iltana sää kuitenkin selkeni lähes tyystin ennen auringon laskua. Säätilanne: valitse 22.7.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.

This picture is taken in Hämeenlinna later in the evening at the same day as the previous picture. The direction of the photo is towards southwestern sky. There was altocumulus clouds in the picture and they appeared typically in the afterside of the precipitation area of the morning and as remains of that. The air flows were further very weak and so the air mass also over southern Finland was moving slowly and it practically remained almost in place; the clouds were moving slowly towards the southeast. This kind of situation favors many times these kinds of wide horizontally evolved layers of clouds. Due to the relatively cool air mass of the situation convective cumulus and cumulonimbus clouds weren't appearing properly even during the afternoon. Those clouds appeared yet a little in the southeastern horizon though, where the mentioned precipitation area moved weakening at the same time. Altocumulus clouds are excellent clouds for sunset colours as we can see from the pictures taken at the 1st day of this month. However during this evening the weather turned allmost clear before the sunset. Weather condition: choose 22.7.2006;
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto heinäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in July 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 851,2

0 Comments:

Post a Comment

<< Home