Monday, July 24, 2006



Tämä yllä oleva viiden kuvan sarja näyttää tilanteessa kehittyneen ukkospilvialueen vaiheita. Ko. iltapäivällä ja illalla eteläisessä Suomessa ukkosti melkein yhtä paljon kuin tämän kuun 10. päivänä. Kuvat on kuvattu Espoon Tapiolassa ja ne ovat tässä kronologisessa järjestyksessä. Edellisen kuvan jälkeen edellisenä päivänä lounaasta kohti Etelä-Suomea ulottui pieni korkeapaineen selänne, joka toi lounaasta ja lännestä lämpimämpää ilmaa. Kesän kuudes helleaalto alkoi sen myötä ja kuvauspäivänä iltapäivän lämpötila oli jo +25,8 astetta. Ko. päivänä pohjoisesta lähestyi hitaasti kylmä rintama ja tuulet olivat kääntymässä luoteeseen - pohjoiseen; tilanteen kehittymistä auttoi Venäjällä pyörinyt voimakas matalapaine. Ilmavirtaus oli Suomessa kuitenkin vielä hyvin heikkoa ja siten ko. rintaman ylitys oli vaivalloista. Helteinen ja aikaisempaa vähän kosteampi ilmamassa suosi silti kylmän rintaman etupuolella ukkossolujen kehittymistä. Tässä luoteeseen kuvatussa näkymässä nähdään eräs niistä. Se oli tässä kypsässä vaiheessa, jossa oli sekä kuitumaisia alasinosia että vielä konvektiivisia kumpuosia. Sen etäisyys kuvaajaan oli nyt n. 30 - 50 kilometriä ja jyrinää ei kuulunut pilvestä alueelle vielä lähes ollenkaan. Pilvisysteemi liikkui itäkaakkoon. Säätilanne: valitse 24.7.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.

This series of five pictures above shows stages of a thunderstorm area formed in the situation. During this day's afternoon and evening there was thunder in southern Finland allmost equally as much as in the 10th day of this month. The pictures are photographed in the distric of Tapiola in Espoo and they are in chronological order in here. After the previous photo in the previous day there reached a small ridge of high pressure from the southwest towards southern Finland and that brought warmer air from the southwest and west. Due to that the sixth heatwave of the summer started and in the photoshooting day the afternoon temperature was allready +25,8 C. During this day there approached slowly a cold front from the north and the winds were turning to the northwest - north; the situation was helped by a strong low pressure that circulated over Russia. However the flow of the air was yet very weak in Finland and therefore the crossing of the front was laboured. The hot and a bit more moist air mass than before favoured though formations of thunder cells in the foreside of the cold front. In this scene taken towards northwestern sky we see one of them. It was in a mature stage in here, where there were both fibrous anvil parts and yet convective cumulus parts. Its distance from the photographer was now about 30 to 50 kilometres and there wasn't sounds of thunder reaching the scene allmost at all yet. The cloud system was moving towards the east-southeast. Weather condition: choose 24.7.2006;
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto heinäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in July 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 878,3

0 Comments:

Post a Comment

<< Home