Etelä-Suomen yllä oli edelleen kylmä rintama vielä 25. päivänä, mutta sadekuurot ja ukkoset olivat pääosin jo Suomen eteläpuolella. Pohjoiseen kääntynyt tuuli oli vielä hyvin heikkoa, jolloin helle jatkui; ylin lukema oli tuona päivänä +27,2 astetta. Seuraavasta päivästä lähtien pohjoistuulet kuitenkin voimistuivat Suomen länsipuolelle muodostuneen korkeapaineen ja Venäjällä jo pitkään vaikuttaneen matalapaineen voimistumisen takia. Pohjoistuulessa vallitsivat ajoittain lähinnä vähäiset untuvapilvet ja iltapäivisin matalat kumpupilvet. Ilmamassa myös kuivui, jolloin taivaan sinisyys näkyi voimakkaasti. Sää viileni ja 27. päivänä ylin lukema oli vain +21,5 astetta. Länsi- ja etenkin Keski-Euroopassa jo useita päiviä ollut hyvin helteinen ilmamassa yritti jälleen tulla Etelä-Suomeen kuvauspäivänä (se oli lähimmillään jo Etelä-Ruotissa) ja sen myötä lämmin rintama oli nyt lähestymässä lounaasta. Kuvassa nähdään ko. rintaman hyvin tyypillisiä pilviä kuvattuna Hämeenlinnassa lounaiselle taivaalle. Alhaalla (kauempana) oli rintaman suuntaisina raitoina verhopilviä ja ylhäällä (lähempänä) oli lähinnä harsopilveä. Tässä järjestyksessä lämpimän rintaman pilvet tyypillisesti juuri lähestyvät: untuvapilvet - harsopilvet - verhopilvet - sadepilvet. Alimpana nähtävät pilvet olivat lähes 100 kilometrin päässä; korkealla olevat pilvet näkyvät kuivassa (kirkkaassa) ilmassa kaukaa. Em. korkeapaine oli nyt Suomen yllä (tyynet tyylet) ja jakautumassa etelään ja pohjoiseen, jolloin em. helleilmamassan pohjoisreunalla kehittynyt matalapaine alkoi liikkua Suomen eteläpuolelle Etelä-Ruotsista em. rintaman kera. Pohjoiseen muotoutunut korkeapaine esti helleilman pääsyn Suomeen ja niinpä rintama ja kuvan pilvivyöhyke eivät tulleet enää juuri lähemmäksi (vain lounaisin kolkka Suomesta sai vähän sadetta). Säätilanne: valitse 28.7.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Over southern Finland there was further a cold front yet during the 25th day, but showers and thunderstorms were allready mostly in the southern side of Finland. The northerly wind turned to the north was yet very weak and so the heatwave continued; the maximum reading was +27,2 C in that day. However the northerly winds picked up from the next day onwards due to a high pressure formed in the western side of Finland and due to the strengthening of a low pressure that had allready been affected for a long time over Russia. In the northerly winds there prevailed occasionally only minor cirrus clouds and during afternoons flat cumulus clouds. The air mass also dried up, so the blueness of the sky was strongly visible. The weather turned cooler and in the 27th day the maximum reading was only +21,5 C. The hot air mass in the western and especially in the middle Europe affected those areas for several days allready and it tried again to come into southern Finland during the photoshooting day (it was in southern Sweden at the closest allready) and due to that a warm front was approaching now from the southwest. In the picture we see very typical clouds of that front as pictured in Hämeenlinna towards southwestern sky. Underneath (further away) there was altostratus clouds as stripes along the direction of the front and above (closer) there was mainly cirrostratus clouds. Just in this order the clouds of a warm front typically arrive: cirrus clouds - cirrostratus clouds - altostratus clouds - nimbostratus clouds. The clouds undermost were allmost 100 kilometres away; clouds in a high altitude are visible from great distances in a dry (clear) air. The mentioned high pressure was now over Finland (calm winds) and dividing into half to the south and to the north, when in the edge of the mentioned hot air mass a formed low pressure started to move from southern Sweden to the southern side of Finland with the mentioned front. The high pressure formed to the north prevented the hot air from arriving into Finland and so the front and the zone of clouds in the picture weren't moving hardly closer anymore (only the most southwestern corner of Finland got a little rain). Weather condition: choose 28.7.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Helsingin Puistolan säätilasto heinäkuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in July 2006.
Flickr 1 Flickr 2
Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 935
0 Comments:
Post a Comment
<< Home