Friday, August 25, 2006



Suomen eteläpuolelle paikalleen jäänyt matalapaine alkoi hitaasti heiketä kuvauspäivänä. Sen myötä edellisen päivän kohtalaiset itätuulet tyyntyivät vähitellen. Ko. matalapaine oli edelleen osa laajaa Atlantille ulottuvaa matalapainetta; siinä oli useita osakeskuksia ja rintamia. Ilmanpaine-erot olivat Euroopan alueella pieniä vielä kesälle tyypilliseen tapaan, mutta monin paikoin esiintyi voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. Ilmamassa pysyi Etelä-Suomessa tavanomaista lämpimämpänä, kun ilmamassa jäi sään tyynnyttyä paikalleen. Päivälämpötila oli +20 ja +25 asteen välillä ja yökin oli lämmin etenkin niillä alueilla, joilla oli runsasta pilvisyyttä; esim. Puistolan tarkastelupaikalla alin lukema oli +14.0 astetta. Etelärannikolla myös lämmin meri (n. +20 astetta) lämmitti paikoin yötä ja vielä heikentymätön tuuli ehkäisi vähän lämpötilojen laskua. Tuulen takia yöllä - aamulla ei ollut usvaa tai sumua. Yllä on kaksi ko. päivänä otettua kuvaa. Molemmat on otettu Hämeenlinnassa. Edellisen päivän okluusiorintamaan liittyneet pilvet olivat nyt kadonneet tältäkin paikalta, mutta vallinneessa ilmamassassa kasvoi kohtalaisesti kuuro- ja ukkospilviä iltapäivällä. Tämä kuva on otettu lounaistaivaalle melko ylös, jossa eräs kuuropilvi oli kehittymässä varhaisessa vaiheessa. Tässä vaiheessa pilvestä ei vielä satanut, joten sen luokittelu oli korkea kumpupilvi. Tällaiset kukkakaalimaiset kumpupilvet ovat erinomaisia auringon säteiden paljastajina auringon ollessa pilven yläreunan takana piilossa, koska nämä reunat ovat teräväpiirteisiä. Kuvassa nähdäänkin hienot auringonsäteiden kuviot, kun ilma oli myös sopivasti kosteaa; oli sen verran utua, että säteiden valo- ja varjokontrastit olivat selkeät. Tässä vaiheessa Venäjän metsäpaloista ei enää tullut savua Etelä-Suomeen; palot olivat sammuneet. Säätilanne: valitse Base Time 25.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


The low pressure in the southern side of Finland started to weaken slowly during the photoshooting day. Due to that the moderate easterly winds of the previous day calmed down cradually. This low pressure was further a part of the wide low pressure reaching Atlantic; there were several subcenters and fronts in it. The differences in air pressure were small in the area of Europe yet in a summery way, but there appeared heavy showers and thunder in many places. The air mass remained warm in southern Finland, as the air mass stayed in place since the weather calmed down. The afternoon temperature was between +20 C and +25 C and the night was also warm especially in the areas of plentyfull cloudyness; for example the lowest reading in the observation post of Puistola was +14,0 C. By the southern coast the warm sea (about +20 C) warmed up the night locally as well and the yet not weakened wind prevented temperatures from dropping a bit. Due to the wind there didn't appear mist or fog in the night - morning. Above there are two pictures taken in this day. Both are captured in Hämeenlinna. The clouds associated with the previous day's occluded front were now gone also from this place, but in the prevailed air mass there grew moderately shower- and thunderclouds during the afternoon. This picture is taken towards the southwestern sky rather up, where there was one showercloud evolving in an early stage. At this stage there didn't come rain yet from the cloud, so therefore its classifiation was tall cumulus cloud. These kinds of cauliflowery cumulus clouds are excellent at revealing the sunrays as the sun is hiding behind the upper edge of the cloud, because these edges are shaping up sharply. Therefore we see in the picture fine shapes of sunrays, as the air was suitably humid as well; there was haze in such a way, that the light and shade contrasts were clear. Weather condition: choose Base time 25.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1317,2

0 Comments:

Post a Comment

<< Home