Tämä kuva on otettu aikaisin aamulla Espoon Tapiolassa kaakkoiselle taivaalle melko ylös. Tilanteessa edellisen yön kuurottaisen sateen alue oli juuri väistynyt, mutta sen myötä ilmamassan kosteuden (utua ei kuitenkaan juuri ollut; taivaan sinisyys näkyi hyvin) takia taivaalle jäi runsaasti kokkareisia sumupilviä. Pilvet liikkuivat melko nopeasti tuulen mukana. Sumupilvet olivat kokkareisia, koska lounaistuuli oli voimistunut yöllä kohtalaiseksi. Kuvan tilanteessa ilmamassan lämpimyyden ja merenkin lämpimyyden (koska ko. pilvimassat tulivat meren yltä tuulen mukana) takia näiden sumupilvien seassa esiintyi jo heti aamulla konvektiivisia osia, jotka olivat uusien kuuropilvien alkuja. Ne ovat tyypillisesti voimakkaan kukkakaalimaisia, jolloin kuvan tapaan niiden valon ja varjon vaihtelut olivat jyrkkiä ja pilvien reunat teräväpiirteisiä. Samaan aikaan näiden pilvien yläpuolella oli untuvapilviä lähinnä jäänteinä edellisistä kuuroista. Myöhemmin päivällä osa näistä kuuropilvien aluista kasvoi kypsiksi kuuropilviksi ja etenkin sisämaassa oli jälleen paikoin ukkostakin. Päiväsaikaan meren yllä ei kehittynyt kunnolla kuuroja, koska ilmamassan lämpimyyden (ylin lukema oli +22,3 astetta) takia merituuli-ilmiö vaikutti sen verran. Edellisessä merkinnässä mainittu lämpimän meren kuuroja vahvistava ja / tai ylläpitävä ominaisuus ilmenee tähän aikaan (heinäkuun lopulta syyskuulle) parhaiten vasta illalla, yöllä ja varhain aamulla, kun ilma on viilentynyt kylmemmäksi kuin merivesi (oli näinä aikoina n. +20 asteista). Tällöin ns. maatuuli-ilmiö on sitä voimakkaampi mitä suurempi on ero ilman (etenkin sisämaan ilman) ja meriveden lämpötilojen välillä; voimakkaat kuurot meren yllä. Tänä vuonna tälle ilmiölle oli hyvät edellytykset erittäin lämpimien säiden lämmitettyä merta, mutta ilmamassojen kuivuuden ja matalapaineiden puutteen takia maatuulitilanteiden konvektiiviset kehitykset olivat tähän mennessä hyvin vähäisiä. Edellinen yö oli lämmin rannikolla lounaistuulen ja pilvien takia (+16,3 astetta) ja ko. yleinen ilmavirtaus kumosi maatuulen. Säätilanne: valitse 17.8.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
This picture is taken early in the morning in the district of Tapiola in Espoo towards southeastern sky rather up. In the situation last night's area of showery rain had just been moved away, but due to the humidity of the air mass (however there hardly wasn't haze; the blueness of the sky was finely visible) there remained plenty of lumpy stratus clouds in the sky. The clouds moved in a rather fast pace with the wind. The stratus clouds were lumpy, because a southwesterly wind had been picked up into moderate stage at night. In the situation of the photo due to the warmth of the air mass and also to the warmth of the sea immediately in the morning among these stratus clouds there appeared convective parts, which were beginnings of new cumulonimbus (shower) clouds. They were typically strongly cauliflowery, when in the way of the picture their variations of shadows and light were steep and the edges of the clouds were sharp. At the same time above these clouds there were cirrus clouds as mainly remains of the earlier showers. Later in the day a part of these cumulonimbus cloud beginnings grew into a mature stage and there was again local thunder as well especially in inland areas. During the afternoon there didn't form properly showers over the sea (The Gulf Of Finland), because due to the warmth of the air mass (the maximum reading was +22,3 C) the sea breeze phenomenon affected in such a way. The shower strengthening influence of the warm sea mentioned in the previous post appears the best at this time (from late July to September) of the year only in the evening, night and early morning, as the air have been cooled down cooler than the sea water (was in these times about +20 C). At that time a so called land breeze is the stronger the bigger difference there is between the air (especially the air over inland areas) and the sea water temperatures; powerfull showers over the sea. This year there were good circumstances for that phenomenon as the very warm weather conditions warmed up the sea, but due to the drieness of the air masses and the lack of low pressures the convective developments of land breeze situations were very minor up to this moment. The previous night was warm by the coast due to the southwesterly wind and the clouds (+16,3 C) and this common air flow in question overruled the land breeze. Weather condition: choose 17.8.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.
Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.
Flickr 1 Flickr 2
Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1204,9
0 Comments:
Post a Comment
<< Home